lauantai 19. tammikuuta 2019

Kauppakirja

Tämä maailma täynnä huoneita
joka leviää tuntemattomia ruumiita
tauluja, rumia kuvia, irvikuvia
luvatta saastuneita, lupauksia
joka huoneessa saarnaaja, pappi
runoilija, profeetta, perämies
lapsi ja mereen uponnut fossiili
kaikki kietoutuneet halaukseen
niin kuin kaiken kattavaan rukoukseen
runoilija painaa päänsä profeetan syliin
lapsi ja mereen uponnut fossiili
eksyvät toisiinsa, tienviitat
saarnaaja, pappi ja perämies
huutavat loputtomia lupauksia
niin että kuiskauksia ei enää ole
elämän tehtävä on myydä
kuoleman tehtävä on ostaa
ja näissä huoneissa oppilaat
etsivät kauppakirjaa joka toistaisi
tämän ylivoimaisen rytmin
jonka hengitys on selitettävä
kartta selvitettävä
unet kirjattava lupauksiksi
lopulta meidän on keksittävä aika
ei kelloja
toistavat oppilaat niin kuin viisarit
meidän on nyljettävä avaruus
irti luonnosta, toistaa oppineiden kuoro

ja kaikki tiet johtavat lopulta harhaan
niin kuin puutarha päällystetty
juuret nousevat vastaan
ja taivas alkaa kiehtoa
hämärä kulkee silmästä silmään
koira vietistä viettiin
tuuli korjaa vuodenajan hedelmän
valaisee eetterin ikiharmaan
matematiikka on johdatusta
haureutta biologian edessä
uskonto on väkivaltaa
historian eksyttävissä peilisaleissa
jossa mytologiset klovnit
esittävät pölyttyneitä rikkauksia
multaa kynsissään

jos kohta nykyaika
on nuorallatanssia
veitsi tylsällä terällä
leikataan ihmistä irti
valmiista maisemasta
valmiista
kullatusta tiestä

ulospäin kaikki näyttää
unissa koetulta
ihmiset pukeutuvat haarniskoihinsa
eläimet kietovat äänet hämäykseksi
kulta on suojaväri
jonka vain kuolema erottaa

kieli muuttaa äänet melodiaksi
jotta kuulet minne rahasi putoavat
rakkaus muuttaa sanat hiljaisuuden elektroneiksi
olemassaolon perkeleeksi

oppaat saapuvat juopuneina
valokuvista irtileikattuina hahmoina
toistuvana mykkiä totuuksina
ruuvit löystyvät
viisarit sulavat

koneisto hiljalleen sammaloituu

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Älä koskaan lakkaa etsimästä mitä et näe

Tietää kaikki mitä tarvitsee tietää,
juosta kilpaa varjojen kanssa
vain pelätäkseen että valo paljastaa.
Myydä itsensä, vain tullakseen ostetuksi uudelleen
tulla toiseksi, vain kadottaakseen itsensä uudelleen
kadotakseen selityksiin joita vain unet voi selittää
kadota uniin niin, että unohtaa todellisen hintansa
Kaaos jonka voi vyöryttää vain toinen kaaos
suurempi, mutta vähemmän vahingollinen
Aurinko jonka voi vietellä vain pimeämpi aurinko
Uskonto jonka täytyy lakata
Uskonto jonka täytyy pidättää
sinun hengitystäsi
Uskonto joka on luokkansa turvallisin
Uskonto ilman että täytyy ottaa kontolleen

ei rasittavia pitkiä sunnuntaita
ei kävelyitä hyökyaaltojen katveessa
ei hyökyaaltoja ventovieraiden katseessa
ei reaktioita vastustajan sinisilmäisessä taktiikassa
ei väistöliikkeitä, ei väistöliikkeitä,
ei väistöliikkeitä
ei toivoa ylläpitäviä toimintoja
kuitenkin jotain mitä voi tarvita
jalokivistä tehty sielu joka kiiltää yli
pimeimmänkin vuodenajan
hotelli jonka huoneisiin voi kadota,
niin että kukaan ei näe
ja silti kuitenkin
tulla tunnistetuksi
rakastava kosketus jonka voi unohtaa sekunneissa
viha jota voi syleillä ilman että räjähtää
kadotus jota voi halveksua ilman että kavahtaa
jalokivi jota voi lakata etsimästä vaikka ei väsyisi

Täydellinen kontrolli
vai
kaoottinen toivo
Älä koskaan lakkaa etsimästä mitä et näe
Älä koskaan lakkaa etsimästä mitä et näe

Älä koskaan lakkaa etsimästä mitä et näe

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Katoa


Katoa tai katoat
Sillä se mistä pidät yhä lujemmin kiinni
niin kuin ankkurin luomasta turvasta
on pian kauempana kuin
horisontin utu

Katoa, harjoittele, tule mestariksi siinä missä
sinun pieni sielusi on valmistautunut koko universumin ajan.
Unohda yksi pieni yksityiskohta päivässä
uutisotsikon luoma painajainen, pankkitilin viimeinen nolla
eksy sinne missä avaimesi punoutuvat mullan
ikikiehtoviin aaltoihin
aakkosten kelmeässä kirjastossa unohda nimesi
tekeydy muukalaiseksi kotiovesi edessä
sanele tuntemattomille kasvoille kirje
jossa kerrot kuka olit, kenelle lupasit kadota
ja palata, mutta älä paljasta
minne olet kulkemassa

Jätä taaksesi kaupunki, rakastettu, lapsenkasvot
kivetykset kotipihalla, joenuoman jännittävät reitit
Älä pidätä hengitystäsi kun lakkaat kulkemasta
kuolemasta jo valmista reittiä, liekkiä

Vältä tarttumasta valon kirkkauteen
sokaistu pimeän suojatiestä, katoa 
näe unta jonka unohdat aamun tullen.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Työpäiväkirja#7

Edellisestä merkinnästä on jonkun verran aikaa, joten päivitetään tilanne. Käsikirjoitus on edennyt hyvää vauhtia ja liuskoja alkaa olla kasassa 130 kappaletta. Määrä tuntuu tällä hetkellä suhteellisen pieneltä, kun ajatelee että kuinka paljon tarinaa haluaisi valottaa eteenpäin.

Aloittaessani kirjoittamista, minulta kysyttiin usein kuinka pitkän tarinan ajattelit kirjoittaa. Vastaus tuntui oudolta sillä olin ajatellut ainoastaan miten tarinan kerron, en sitä miten monelle sivulle se tulee. Tottakai päässäni oli joku summittainen määrä, mutta tietenkään mitään tarkkaa. Osa tarinan tapahtumistakin tuli ideoitua vasta sisällysluetteloa hahmoteltaessa. 

Keskiössä oli kuitenkin kolme asiaa/henkilöä: päähenkilö, tyttö noin 8-10-vuotias (ikä on tietenkin minulla jo selvillä), klovnivanhus sekä mielikuvitushenkilö. Helpoiten tarinaan syntyi pikkutyttö joka oli vilahtanut joissakin tekstinpätkissä jo vuonna 2009. Olikin mielettömän hauskaa huomata näin jälkeenpäin, että idea on pysynyt aikalailla samanlaisena kuin mitä silloin hahmottelin. Klovnivanhus on tullut tarinaan suurinpiirtein samaan aikaan kuin mielikuvitushenkilö. Idea lähti suunnattomasta rakkaudesta klovneihin. Minua on aina ihmetyttänyt kuinka heidät mielletään pelottaviksi hahmoiksi ja hieman sellaisiksi joita ei saisi lähentyä. Toinen ikivanha mielikuva on heidän ainainen iloisuutensa - surullinen klovni on paljon todellisempi mielikuva minulle. 

Idean työstämisen alkuvaiheessa 2010 tekstissä oli vain tuo vanhus ja tyttö. Niin, joku voisi tässä vaiheessa ajatella että se olisi lastenkirjaversio vanhuksesta ja merestä. Sen verran voin paljastaa, että mielikuvitushahmo syntyi juuri kyseistä kirjaa lukiessa. Mielikuvitushenkilön/ystävän kirjoittaminen on ollut hankalinta. Ihmiset jotka ovat joskus pitäneet mielikuvitushenkilöä, on aina mielletty vähän oudoiksi ja ehkä hulluiksikin. Halusin että tässä kirjassa päähenkilö on kaikkea muuta kuin outo, ehkä hieman omintakeinen, mutta suloinen, maailmaa rakastava.

Mietin paljon myös kieltä; millaista sen pitää olla lastenromaanissa. Ehkä oikeastaan; millaista haluan sen olevan? Kun on kirjoittanut runoja viimeiset 15 vuotta, tulee väkisinkin kirjoitettua samantyylistä kieltä kuin joihinkin kokoelmiin. Pieniä hiukkasia runoista on otettu mukaan.

Ensin ajattelin, että olisin paljastanut jonkun kohtauksen keskeneräisestä käsikirjoituksesta, mutta tulin toisiin aatoksiin. Kärsivällisyys on hyve.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Minä tahdon sinne

Minä tahdon sinne
missä huokaavat meren aallot hiljaa
sinne missä puut puhuvat lakkaamatta parantavia
mantrojaan ja sinne missä tuuli laulaa
loputonta kaikkitietävää rakkauslaulua.
Minä tahdon mutta ensin minä juon
viinini loppuun ja nauran tämän vuodenajan toiseksi.

Minä tahdon sinne
missä voi nähdä satakielen puhuvan
tuhatvuotista viestiään, minä tahdon tuntea
sen kaukaisen maan sykkeen, omanani tahdon sen tuntea.

Hän on siellä minne kuiskaus eksyy
ja mistä huudot palaavat yksitellen
Hän on kaukana mistä tahansa tieltä
Hän on kaukana.

Minä tahdon valon lävistävän

ääneni, lasini, vuodenajan turhuuden.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Työpäiväkirja#6

Moi. Kirja etenee. Viime viikon kuuntelin soittomusiikkina "lordoftheringsiä" joten voipi olla että kovin seikkailumainen meininki on tekstissä tällä hetkellä. Ei vaan, tuskin täysin. Pieniä jippoja tuli käyteltyä kyllä. Kirjoittelin loppuviikosta kirjan viimeisiä kohtauksia joita on oikeastaan helpoin kirjoittaa. Ne on olleet mielessä ihan kirjaprojektin ensi hetkistä lähtien selkeät, kuten myös oikeastaan ihan ensimmäinen kappale. Ensimmäistä kappaletta olen alkanut hieman kyseenalaistaa, tai oikeammin miettimään sen sopivuutta juuri siihen kohtaan. 

32 000 sanaa tässä nyt on. En tiedä montako tarvittis.


maanantai 6. lokakuuta 2014

Työpäiväkirja osa#3

Ensimmäinen viikko lastenromaanin kirjoittamista on takana. Viikko meni hujauksessa ja ensimmäinen tunne olikin lähinnä pelko. Pelko siitä että kolmen kuukauden aikana en saisi mitään aikaan. Siis pelko joka iskee perjantaina kun on kirjoittanut lähes täysipainotteisesti joka päivä kuusi tuntia saaden aikaan raakaa tekstiä noin 60 a-4 liuskaa. Pelko on sellaista joka saa ajattelemaan ja vähättelemään tarinaa ja tekstiä jokaisen päivän päätteeksi.

Kirjoitushetkellä ja tekstitiedostoa sulkiessa tunne on lähinnä positiivinen. Tietää kirjoittaneensa joitakin kappaleita hyvin - jotkin kappaleista kaipaavat viilausta mutta hei kuitenkin ne ovat siellä. Onhan tässä aikaa! Niin, sitä on.

Itsensä potkiminen on varmasti lähtenyt viimeisimmästä runokokoelman jonka aikana ja eteenkin sen jälkeen itselle tuli tutuksi lause "tyytyväisyyteen loppuu kehitys". Kuulostaa joltain lätkävalmentajan tai judokan opetuslauseelta" mutta se on toiminut. Täydellisyyteen en pyri koska se on mahdotonta, mutta yhä parempaa tekstiä kohtaan pyrin - onko se sitten sama asia niin on sitten jonkun muun päätettävissä.

Toisaalta viikko on tuonut elämään helpotuksen. Saa oikeasti keskittyä pelkästään kirjoittamiseen ja ihan vain siihen. Vaikka jo töistä soitettiinkin että koska tulen tekemään keikkaa - en nyt ihan hetkeen, sori. 

Tarinallisesti olen siinä vaiheessa, että loppu tuntuu eniten viilattavalta. Siihen on saatava jonkunlaista syvyyttä lisää ja tummuutta - ratkaisujen pakkoa ja elämän ehdottomuutta.

Toinen viikko alkoi kuitenkin pienimuotoisella flunssaväsymykselläjamuthafuckinselkäkivulla jotka varmasti olivat viikonlopun rankkaakin rankemman urheilun tulosta. "Vapaapäivän" suunnitelmana oli katsoa Up -korkeuksiin, mutta sitä ei jostain kumman syystä löydy vieläkään tuolta elisanlatauspalveluista joten päädyin katsomaan Hobitin toisen (Smaugin autioittama maa). Näillä eväillä huomiseen, toivotaan että selkä kestää!

Ja niin, olin unohtaa. Jussi Karro eli kuvittaja pisti pientä esimakua tulevasta. Olkaatten hyvät.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Terveisiä työhuoneelta!

Viimeinkin!

Palkkatyö ja oravanpyörässä pyörähtäminen on viime viikkoa. Nyt alkaa lastenromaanin kirjoottaminen toden teolla. Suunnitelmana on ollut kirjoittaa kaksi sivua mustaa valkoiselle per.päivä eli kolmen kuukauden aikana sellaiset 150 sivua tekstiä.

Itse projekti lähti liikkeelle officepaketin hankinnasta koneelle joka ei lopulta ollutkaan niin helppoa. Macbookkini hylkii joko saunalahden sähköpostiani tai sitten wordia tai sitten jotain muuta. Tietotekniikan puuttuessa julmasti peliin päätin turvautua vanhaan koneeseeni eli juuri ja juuri pystyssä pysyvään fujitsun läppäriin.

Pitäjänmäen kehdossa sijaitseva työhuoneeni (ja bändikämppämme) humisi tyhjyyttä jos ei muutamaa työmiestä lasketa. Oli jotenkin hyvin helppoa istuutua tuolille, avata kone, etsiä tiedosto esiin ja kirjoittaa viiden tunnin aikana kymmenen sivua teksti.  Ihmeellistä itse kirjoitustyö kyllä on - siihen verrattuna että viimeisen kolmen vuoden aikana kirjoittamiseen on ollut aikaa se kolme tuntia päivässä. Siis hyvällä tuurilla. Nyt siihen olisi parhaassa tapauksessa koko päivä.

Se miten yllättävän helposti tekstiä tuli ei ollut yllätys - olihan sitä koko kesä ja viimeiset pari vuotta fiilistelty ideaa lastenkirjaa yksinäisyydestä ja klovneista. Se kuitenkin yllätti kuinka syyllinen olo tuli kirjoittamisesta. Ota tuosta nyt sitten selvää.

Huomenna jatketaan.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

"Ruusun alla" -työpäiväkirja osa #2

Hei,
kirjoittaminen olisikin helppoa, mutta suunnittelu pilaa koko homman. Henkilöhahmojen ja ympäristön suunnittelu, pienetkin yksityiskohdat. Kuinka sitä lopulta osaa. Ja rakenne! Ja kappalejaot!

Olen pohtinut myös sen työhuoneen hankkimista. Kotona on ihan liikaa virikkeitä joka saisi kirjoittamisen keskeytymään. Onneksi en kirjoita nyt kesällä kun tulee jalkapalloa! Syksyä varten täytyy tehdä soittolista.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

"Ruusun alla" - työpäiväkirja, osa #1.

Runokäsikirjoitus on hyvässä mallissa ja viilausta vaille. On siis hyvä hetki siirtää runot sivuun ja aloittaa ainakin blogipäiväkirja lastenkirjaprokkiksesta. Aikamoista! Virallisesti ja virallisesti, siis niin virallisesti kuin voi vaan jonkun projektin aloittaa niin lastenkirjan kirjoittaminen alkaa lokakuun 1.päivä. Tarkoitus olisi kirjoittaa kyseistä kirjaa aina joulukuulle saakka ja sitten katsotaan missä mennään. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen oikeastaan siinä tilanteessa, että jotain projektia voi työstää maanantaista perjantaihin 9-16. Kuinka siistiä se on! Kiitos tosiaan taiken ja apurahan, vallan mainiota. Kustantajaa lastenkirjalla ei vielä ole, joten innokkaimmat kirjan ostajat, pitäkää lompakkonne nyörit visusti kiinni - ainakin minut tavatessanne.

Mutta itse kirja! Siitä on jo jonkun verran kysytty ja pohdittu mitä se käsittelee. Raotan kirjaa tai sen suunnitelmaa ensin sanallisesti ja lopuksi saatte kuvallisen vihjeen.
Kirja on inspiroitunut Amelie-elokuvasta, Ronja Ryövärintyttärestä, sirkuksesta, metsästä, puista, Kaspar Hauserin kohtalosta, vanhuksista, rypyistä, norsuista, Veljeni Leijonamielestä, väreistä ja ties mistä. Se on oikeastaan kirja yksinäisyydestä ja ystävyydestä. Otsikossa esiintyvä nimi on todellakin työnimi. Ja kirja, se ei tule olemaan pelkästään lapsille suunnattu. Oivoi, kyllä, aikuiset, siinä on paljon teillekin. Matka alkakoon!

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Runon takana: Me tervehdimme teitä

Me tervehdimme teitä-teksti sai ensiesiintymisensä Kotkan runoklubilla 18.2.14. Sen lukemisen taustalle olin ajatellut rumpukonetta mutta sellaista en ehtinyt hankkia lainaksi. Runo sellaisenaan oli hyvä aloitus runo intensiiviselle esitykselle, runon pituus on ehkä vielä kokeilussa, runossa kun on sellainen pieni c-osio.

Toisen kerran runo pääsi esittäytymään Sauna-Hermannin runoiluissa 27.2.14. Tälläkin kertaa runo tuli luettua alkupuolella esitystä ja siihen tuntuisi sopivan - ehkä tulevassa kokoelmassakin sen paikka on alussa, luulen niin. Sauna-Hermannin runoiluissa oli todella herkkä ja tarkka tunnelma. Lukeminen vaati erilaista olemusta ja keskittymistä kuin aikaisemmin, tai sanotaanko, että keskittyminen tuli esiin siinä paikassa.

Luulen, että seuraavan kerran luen runon 26.4. Kiiski open mikissä. Silloin luvassa on jotain herkkää taustalle.

torstai 30. tammikuuta 2014

Runon takana: Me tervehdimme teitä

Runon "Me tervehdimme" kirjoittaminen on ollut mielessä. Päivittäin. En ole vain ehtinyt siihen perehtyä tai jaksanut kirjoittaa siihen mitään uutta. Sen meininki on vielä jotenkin kyseenalainen, tuntuu, että siitä puuttuu jotain olennaista. Olen käyttänyt kirjoittamiseen samanlaista mentaliteettia ja metodeja kuin aikaisemmin tähän kolmoskokoelman teksteihin. Ehkä vain tähän runoon suhtautuminen on erilaista kun olen kohdentanut siihen kaiken intensiteettini, ehkä kohdennan liikaa koska en ole tosiaan kirjoittanut muita runoja laisinkaan.
 
Hyvähän runosta on tultava, muuten tässä ei ole mitään mieltä.